Valokuva Kelokuusen päiväkodin rakennustyömaalta syksyllä 2022.

Lisää osallisuutta koulujen ja päiväkotien pihojen suunniteluun

Tein kaupunginvaltuustossa 22.4.2024 otsikon aiheesta seuraavan aloitteen:

”Kun kaavoitamme alueita tai suunnitellemme katuja tai puistoja, töihin sisältyy Maankäyttö- ja rakennuslain mukainen vuorovaikutus. Sen vaiheita ovat mm. asukastilaisuudet, työn asettaminen nähtäville ja mahdollisuus muistutuksen jättämiseen. Mielipiteiden suuri määrä erityisesti kaavoissa ja puistosuunnitelmissa osoittaa asukkaiden osallistumisen halun.

Kun suunnitellemme koulujen tai päiväkotien pihoja, mitään edellä mainitusta vuorovaikutuksista ei esiinny. Pihasuunnitelmia ei ole kohteiden kaavoissa tai hankesuunnitelmissa, ja näin ollen edes luottamuselimet eivät pääse vaikuttamaan niihin. Kontrasti puistosuunniteluun on räikeä – siinä osallistetaan asukkaita ja kaupunkitilalautakunta hyväksyy tarkan suunnitelman.

Tämä aloite esittää, että koulujen ja päiväkotien pihojen suunnitellussa osallistetaan asukkaita, esim. samankaltaisin menetelmin kuin puistosuunnittelussa. Oleellisimpia vaiheita olisivat mielipiteiden keräys ennen suunnittelua, suunnitelman nähtävilläolo ja hyväksyntä asianmukaisessa elimessä.

Koulujen ja päiväkotien pihat ovat isoja puistoja, jotka ovat tärkeitä lapsille ja iltaisin kaikkien käytössä. On epäjohdonmukaista, että niiden suunnitelmat on rajattu julkisuuden ja demokraattisen vaikuttamisen ulkopuolelle.”

Aloitteen allekirjoitti 31 muuta valtuutettua. Vastaus aloitteeseen tuli kaupunginhallituksen käsittelyyn 18.11. mutta kaupunginhallitus ei ollut tyytyväinen ja palautti sen parannettavaksi.

Artikkelin kuva on Myyrmäestä Kelokuusen päiväkodin rakennustyömaalta tammikuulta 2023. Kohde on eräs epäonnistuminen päiväkotiurakoissa. Nimittäin asemakaavan mukaan kuvan etualalla näkyvälle pihalle oli tarkoitus jättää vanhoja mäntyjä pystyyn. Valitettavasti kuitenkin kaikki kaadettiin.