Edellisessä aihetta käsittelevässä kirjoituksessani tammikuun alussa oli suhteellisen tyyntä ennen myrskyä. Kampanjan loppusuora on sen jälkeen valmisteltu ja toteutettu, ja haipakkaa on ollut!
Ajanhallinnan tulikoe
Vaalikoneet on tärkeä tapa ihmisille löytää ehdokkaita ja arvokas mahdollisuus kaikille ehdokkaille esiintyä tasavertaisina. Mutta urakka lähestyy epäinhimillistä ja ainakin minulla lopetti suuren osan muusta vaalityöstä useiksi viikoiksi. Vaalikoneiden deadline-päivämääriä alettiin julkistaa tammikuun alkupuolella. Tulin vastanneeksi noin 250:een vaalikoneväittämään eri portaaleissa, suurimmat määrät taisivat olla 60 yhtä portaalia kohti. Väittämien lisäksi kysytään kaikenlaisia kyseenalaisia juttuja medioiden sisällöntuotannon tueksi. Eikä siinäkään vielä mitään, jos itse puolestaan pystyisi hyödyntämään vaalikoneita omassa sisällöntuotannossaan. Mutta ei, koska seuraava vaalikone ja seuraava homma… Tämä aihe vaatisi oman kirjoituksensa, mutta tässä voinee vetää yhteen että oli rankka rypistys, joka onneksi jäi taakse jo kuukausi sitten.
Noin tammikuun puolestavälistä maaliskuun alkupuolelle koin todella rasittavan jakson. Käynnissä oli eräänlainen ajanhallinnan testi, jossa katsotaan ketkä ehdokkaat pärjäävät ja ketkä eivät. Tässä kohtaan tekemisellä ja sen haasteilla tuntui olevan kovin vähän tekemistä itse politiikan kanssa. Vaalikoneiden lisäksi työllistivät omat mainokset, omia muita materiaaleja ja niiden tilauksia, suuri määrä yhteydenottoja ihmisiin, tapahtumien järjestelyä, ja niin edelleen. Sain onneksi apua ja henkistä tukea tiimiltäni, mutta paljon tästä tekemisestä on myös sellaista mitä ei ole ihan helppo antaa toiselle tehtäväksi.
Maaliskuun alkupuolella koin pitkästä aikaa ensimmäiset sellaiset hetket, jolloin seuraava pakollinen tehtävä ei ollut valmiina kiireellisenä odottamassa. Vaan ehti hiukan miettiä ja aloin palautua kovasta ylirasituksesta. Olin myös erilaisissa vaalipaneeleissa, joissa keskustelu ja kysymykset olivat parhaimmillaan todella antoisaa. Ja niissä sai taas vähän itse politiikkaa mukaan vaalityön sekalaiseen arkeen… Ja sitten fokus on siirtynyt asteittain katukampanjan puolelle. Samanaikaisesti vaalikoneet ja mainokset ovat tulleet julki, ja isojen pohjatöiden ja käytetyn rahan tulokset on vihdoin nähtävissä.
Yllättävän paljon työtä oli muuten laittaa tienvarsimainoksia ja kuljettaa esitteitä sinne ja tänne muiden jaettavaksi. Positiivinen ongelma sinänsä. Listalleni tuli yli 50 ihmistä jotka on jakaneet mun mainoksia postiluukkuihin ympäri Uuttamaata, iso kiitos heille!
Rahalla saa
Tunnetteko seuraavat poliitikot Uudeltamaalta: Kai Mykkänen, Antti Rinne, Antti Kaikkonen, Anders Adlercreutz? Kunnia heille, muun muassa he olivat tehneet lain hengen mukaisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestaan tämän kirjoittamisen hetkellä. Ja myös siitä, että he ovat onnistuneet kasaamaan isot kampanjat ja paljon tukijoita. Mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että minä olen ilmoittanut käyttäväni omia varojani monta kertaa enemmän (22 400 €) kuin he yhteensä (6 500 €), vaikka heidän vaalikampanjansa ovat paljon minua suurempia?
Minulla ei ole syytä valittaa omasta rahatilanteestani. Enkä ehkä voi kohtuudella ajatella, että minun pitäisi saada lahjoituksia samalla lailla kuin etabloituneet poliitikot. Mutta silti tähän liittyy asioita jotka laittaa pohtimaan ja jättää henkisiä jälkiäkin. Suomalaiset vientiyritykset pyörittävät parhaillaan mainoskampanjaa 100 miljardin euron vientimahdollisuuksista vihreän siirtymän teknologialle. (Hyvä sinänsä minullekin!) Kun olen harvoja samoilla teemoilla kampanjoivia, ja vielä harvempia teollisuudesta itse nousevia ehdokkaita, miksi yritykset ja yrityksiä edustavat tahot rahoittavat kanssakilpailijoitani eivätkä minua?
Kampanjojen rahallisista ulottuvuuksista kiinnostuneiden kannattaa lukea Paljonko eduskuntavaalikampanja maksaa?
Tunnelma nyt
Katukampanjan huippuhetki saavutettiin edellisinä viikonloppuina, jolloin yhteensä 10 eri henkilöä on ollut meidän tiimiliiveissä jakamassa ilosanomaa äänestäjille. Tästä joukosta olen tosi ylpeä ja kiitollinen!
Tätä kirjoittaessa 40 prosenttia väestöstä on äänestänyt, eli todennäköisesti yli puolet niistä jotka äänestävät. Omista äänestäjistäni osuus on varmasti suurempi. Koko projektin laajuuteen nähden, suhteellisen vähän uutta on enää tehtävissä omalle menestykselle. Viimeiseen lauantaihin riittää vielä puristusta, mutta muutoin ajatukset ovat osittain siirtyneet vaalituloksen vastaanottoon ja tietoisuuteen siitä että jossakin muodossa elämää on vaalien jälkeenkin.
Itse olen alusta saakka lähtenyt siitä, että mahdollisuuteni ovat hyvät. Tekniseltä alalta nousee äänestäjämääriin nähden niin vähän ehdokkaita, että varteenotettavilla ehdokkailla on hyviä mahdollisuuksia tehdä tuloksia. Edellisen 2019 eduskuntavaalin ehdokaslistoilta laskin 33 sellaista ehdokasta Uudellamaalla, joiden koulutukseksi oli tunnistettavissa tekniikan kandidaatti tai korkeampi teknisen alan koulutus, arkkitehdit mukaanlukien. Valituiksi heistä tuli neljä. Näissä vaaleissa sama lukema on 22, ja kahdesta suurimmasta puolueesta ei ketään.
Oma kampanjani on mennyt hyvin. Tärkeimmät asiat mitä on pitänyt tehdä, on onnistuneet päällisin puolin hyvin. Olen saanut paljon hyvää palautetta niin ehdokkaana kuin myös siitä, että meidän kampanja on näkynyt hyvin ja positiivisessa valossa. Vihreiden yleinen kannatusprosentti kuitenkin on muutamien erityisen hyvien vuosien jälkeen laskenut. Se on oikeastaan ainoa asia joka on vaalituloksen kannalta huonosti – muuten tilannetekijät ja oman tekemisen onnistuminen ovat mielestäni tulosodotusten kannalta suosiollisia.
Mitä seuraavaksi?
Joten minkälainen on tulos? Sitä ei tietenkään voi mitenkään arvioida, mutta haarukoin tilannetta kuitenkin vähän. Kun Uudellamaalla on äänioikeutettuja reilut 800 000 ja ehdokkaita 485, edellisen vaalin äänestysprosenttia 73,3 % käyttäen voi laskea, että ehdokas saa keskimäärin noin 1200 ääntä. Vihreillä tämä keskiarvo olisi viimeisimpiä kannatusprosentteja käyttäen suurempi, 1500 äänen paikkeilla.
Jos saan keskimääräisen 1500 ääntä, olen todella pettynyt. Varteenotettavuuteni ehdokkaana olisi pysynyt kuntavaaleista kutakuinkin samana, ellei laskenut, paljon laajempi vaalipiiri huomioiden. Toivon ja tietyllä tavalla odotankin olevani meidän listan kärkijoukoissa. Silloin puhuttaisiin lähemmäs 5000 äänestä. Se olisi valtava tulos, mutta jos en sellaiseen uskoisi, tuskin olisin alun alkaenkaan lähtenyt tälle tielle.
Käsillä oleva tilanne kiertyy mielessäni takaisin poliittisen taipaleeni alkuun. Päättelin silloin, että yhteiskunnalliseen päätöksentekoon osallistuminen olisi minulle sopiva paikka parantaa maailmaa. Hypoteesini oli, että saattaisin näihin paikkoihin päästäkseni myös menestyä vaaleissa. Olen käyttänyt omaa persoonaani ja omaa ääntäni tällä matkalla, saanut siihen paljon kannustusta, ja toistaiseksi tulokset ovat olleet hyviä. Nyt on mahdollisuus politiikan ammattilaisuuteen. Päätös elämänpolkuni jatkosta on nyt hajautettu 800 000:lle uusimaalaiselle.
Olen sanonut monelle ihmiselle, että yhteiskunnallista vaikuttamista ja luottamushenkilötoimintaa voin suositella melkein kenelle tahansa. Se on kivaa ja opettavaista. Suosittelenko vaaleja, tai suosittelenko laittamaan itsensä niin koville kuin paljon panostavat ehdokkaat tekevät, on toinen asia. Suosittelen varauksin. Se on monessa mielessä hullun hommaa, ja siinä pitää altistaa itsensä myös laajalle arvostuksen puutteelle mitä kansa poliitikkoja kohtaan Suomessa kokee. Mutta se on todella kasvattavaa. Vaikka projektiin lähtevä ja ulos tuleva persoona olisi sama, kokemusmaailma ja taidot ovat huomattavasti laajentuneet.