Vihreät teki mielestäni hienon ehdotuksen lähijunaliikenteen laajentamiseksi Suomessa.
Vielä 1970- ja 1980-luvuilla monilla kaupunkiseuduilla kuljettiin sisäisiä matkoja lättähatuiksi kutsutuilla junilla. Sittemmin junista luovuttiin, mutta seisakkeista jäi vähintään paikat.
Uuden ehdotuksen idea on että lähijunaliikennettä kokeiltaisiin jälleen, pyrkimyksenä aloittaa säännöllinen liikenne Turun, Tampereen, Oulun, Lappeenrannan, Lahden ja Kouvolan kaupunkiseuduilla. Näin tuotaisiin lähijunaliikenne miljoonan uuden suomalaisen lähettyville.
Pidän ehdotuksessa siitä, että se on iso ja rohkea. Kun tiedetään että liikenteeseen tarvitaan päästöjen vähentämiseksi isoja muutoksia monilla eri tavoilla, juuri tämänlaisia ehdotuksia tarvitaan.
Ja toisaalta ehdotus ei ole lainkaan niin hatusta vedetty ja kuin ensilukemalta ehkä tuntuu. Päinvastoin, se muun muassa pohjautuu Väyläviraston tekemään selvitykseen eri kaupunkiseutujen matkustajapotentiaalista. Tampereen seudulla on jo ajettu lähiliikennepilottia lupaavilla tuloksilla. Lisäksi netistä hakemalla löytää, että aiheesta on keskusteltu monellakin kaupunkiseudulla viime vuosina. Itse en ollut tietoinen tällaisesta liikehdinnästä (enkä siis ole ollut millään lailla osallisena ehdotuksessa).
Ehdotetut kaupunkiseudut eivät ole minulle niin tuttuja että osaisin kommentoida lähiliikenteen menestymismahdollisuuksia niissä tarkemmin. Kokeilematta se ainakaan ei selviä, joten toivon ehdotukselle hyvää vastaanottoa. Ehdotuksesta löytyy linjakartatkin pysäkkeineen valmiina!
Minulle henkilökohtaisesti mielenkiintoinen yksityiskohta on, että tarkasteltavaksi myöhemmässä vaiheessa ehdotetaan myös Porin kaupunkiseutua. Tunnen alueen, asuin Ulvilassa 1980- ja 1990-luvuilla. Lähijunia ei ollut enkä muista että sellaisista olisi keskusteltu. Nyt Väyläviraston selvityksestä käy kuitenkin ilmi, että paikallisesta lähijunaselvitystä on tehty. Asemapaikkoja on hahmoteltu Porissa Mikkolaan, Pihlavaan ja Mäntyluotoon. Naapurikuntien kaavoissa on varauksia omille asemapaikoille, muun muassa Ulvilan Friitalaan. Mietityttää, olisiko yksiraiteiselle väylälle ylipäänsä mahdollista mahduttaa lähiliikennettä muiden junien sekaan, mutta ainakin ajatuksena tämä on sen verran kiehtova että yritän tilaisuuden tullen käydä pyörälenkillä tiedustelemassa seisakkeiden paikat!
Lähteet
Lampinen, S., Somerpalo, S., Aaltonen, H. 2020. Väylänpitäjä alueellisen junaliikenteen edistäjänä – Asemanseutujen alue- ja yhdyskuntarakenteellinen käyttäjäpotentiaali. Väyläviraston julkaisuja 34/2020. https://julkaisut.vayla.fi/pdf12/vj_2020-34_vaylanpitaja_alueellisen_web.pdf. Viitattu 23.1.2021.
Paronen, Ruska 2020. Lähijunan käyttö lähti nousuun Pirkanmaalla kevään alamäen jälkeen – sopimus päättyy joulukuussa, mutta VR haluaa jatkoa. Aamulehti, julkaistu 28.8.2020. https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000007542733.html. Viitattu 23.1.2021.
Vihreät 2021. Suomi lähijunaan! https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/suomi-lahijunaan/. Julkaistu 19.1.2021. Viitattu 23.1.2021.