Sivusto huollossa
Pahoittelen mahdollisia häiriöitä ja keskeneräistä ulkonäköä.
Sain kaupunginvaltuustossa 19.8. huomionosoituksen 50-vuotispäiväni johdosta. Vantaan traditioon kuuluu tilaisuus myös puhua. Alla tilaisuuteen kirjoittamani puhe. Osan siitä jätin puhetilanteessa pois, ja pieniä muutoksia saattoi tulla. Tallenne katsottavissa Vantaa-kanavalla, osuuteni alkaa 37 minuutin kohdalla. Arvoisa puheenjohtaja, kollegat ja viranhaltijat, hyvä yleisö, Miksi olen tässä puhujana, juuri nyt? Tämä on kysymys, josta olen lähestynyt tätä…
”Hyvinvointia Suomeen! Vientiteollisuus luo Suomeen kestävää kasvua, arvonlisää, vienti- ja verotuloja, työpaikkoja – siis koko hyvinvointimme perustan. Tämä tehdään valmistamalla ilmastomyönteisiä ja haluttuja tuotteita maailmalle – yhä pienemmin päästöin.” Otsikko ja ylläoleva on suora lainaus Vientiteollisuuden ytimekkäästä kahden pointin tiivistyksestä eduskuntavaaliehdokkaille. Voinen lainata sitä, koska allekirjoitan sanoman, ja lauseet muodostavat myös oman 20-vuotisen teollisuusurani sisällön.…
Sote-uudistusta sanotaan yhdeksi Suomen itsenäisyyden historian suurimmista hallinnon uudistuksista. Valtion ja kuntien väliin perustetaan uusi kolmas hallinnollinen taso, hyvinvointialueet, joiden vastuulle tulee sosiaali- ja terveyspalvelut ja pelastustoimi. Uudistuksen tavoitteet ovat niin tärkeät, että ne on syytä tässäkin toistaa: Turvata yhdenvertaiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut hyvinvointialueella asuville. Parantaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta.…
Olen yrittänyt perehtyä Vantaan Energiaan, koska se on meidän vantaalaisten oma energiayhtiö, ja energia- ja päästökysymykset on minulle keskeisiä. Maailma tarvitsee energiamurrosta. Missä mennään Vantaan omassa energiayhtiössä? Vantaan Energian yleisessä markkinoinnissa kiinnitetään kovasti huomiota vastuullisuuteen ja päästöjen alentamiseen (mikä on minusta hieno juttu). Tämän jutun alkuperäinen tarkoitus oli yrittää ymmärtää ja nähdä markkinoinnin taakse, mikä…