Sain kaupunginvaltuustossa 19.8. huomionosoituksen 50-vuotispäiväni johdosta. Vantaan traditioon kuuluu tilaisuus myös puhua. Alla tilaisuuteen kirjoittamani puhe. Osan siitä jätin puhetilanteessa pois, ja pieniä muutoksia saattoi tulla. Tallenne katsottavissa Vantaa-kanavalla, osuuteni alkaa 37 minuutin kohdalla.
Arvoisa puheenjohtaja, kollegat ja viranhaltijat, hyvä yleisö,
Miksi olen tässä puhujana, juuri nyt? Tämä on kysymys, josta olen lähestynyt tätä tilannetta ja miettinyt, miten haluaisin sen käyttää. Vastaus on, että koska olen valtuuston jäsen, ja syntymäni jälkeen maa on kiertänyt auringon ympäri tietyn lukumäärän kierroksia. Pohdiskelen teille näitä näkökulmia hetken.
Mun lapsuuteen ja nuoruuteen ei kuulunut mitään erityistä yhteiskunnallista valveutuneisuutta. Olin kuitenkin ainakin vähän yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut. Pidin koulussa historiasta. Lukiossa olisin halunnut lukea lakitietoa, mutta olin ainoa luokallani, eikä se onnistunut. Muistan yhden laajan koulutehtävän, jossa haastattelin naapureita siitä, ketä aikovat äänestää ja miksi. Olin kymmenen, paikkana oli USA ja aiheena tietenkin silloiset presidentinvaalit.
Kirjoitin ylioppilaaksi Ulvilan lukiosta ja päädyin Espooseen opiskelemaan sähkötekniikkaa. Tekniikan ala oli minulle suhteellisen selkeä valinta ja myös onnistunut. Vähän valmistumisen jälkeen muutin Vantaalle ja tätäkään valintaa ei ole tarvinnut katua. Puolet elämästäni olen asunut täällä.
Viitisen vuotta sitten sain herätyksen ryhtyä maailmanparantajaksi. Olin turhautunut. Koin, että joka paikka oli täynnä tietoa isoista ongelmista, ja myös tietoa ratkaisuista, mutta niitä ei haluttu käyttää, tai käytettiin liian hitaasti. “Miksei kukaan tee mitään? Täytyykö mun itse tulla tekemään?”. Noista kysymyksistä lähti tie, jolla nytkin seison, ja olen tyytyväinen että astuin sille.
Globaalit ympäristökysymykset oli tärkein aihe, joka minua kiinnosti ratkaista. Mielellään kaikki niistä, tietenkin! Nyt viisi vuotta myöhemmin, tunnelmat on kahtalaiset: Harmittaa, että me sivilisaationa ollaan kymmeniä vuosia myöhässä muuttamassa asioita ja ollaan menossa tosi huolestuttaviin tiloihin. Toisaalta, paljon on muuttunutkin. Työssäni näen esimerkiksi, että me EU:ssa ollaan tehty paljon vaikuttavaa lainsäädäntöä, sellaista mitä yleisesti ei edes tiedetä. Paikallinen rohkaiseva esimerkki on, miten Vantaalla on otettu luontotyössä harppauksia eteenpäin tämän valtuustokaudenkin aikana.
Ennen kuin lähdin itse mukaan, näin politiikan maailman riitaisena ja riitahakuisena. Niin näkee moni muukin, ja se on tosi harmi, koska se vähentää politiikan arvostusta ja halua osallistua siihen. Itseänikin pelotti, kun olin tulossa skeneen mukaan. Sen jälkeen olen kuitenkin oppinut, että suuresta valtaosasta asioita ollaan melko samaa mieltä, ja että suuri valtaosa poliitikoista on mukavia ja kannustavia näkemyseroista huolimatta. Kamppailukin on osa politiikan olemusta, mutta sitä ei pitäisi korostaa.
Mun elämänkokemuksesta valtaosa on koulujen, armeijan ja yritysten organisaatioista. Näissä tyypillisesti ei ole tilaa, foorumeita eikä prosesseja tuoda esiin ja käsitellä päätöksenteossa erilaisia mielipiteitä jäsentensä laajoilta joukoilta. Yhteiskunnassa on erilaisia mielipiteitä, ja julkisella sektorilla nimenomaan on tavat tehdä päätöksiä siitäkin huolimatta. Tämä on ollut elämys ymmärtää. Arvostukseni esimerkiksi Vantaan kaupungin tarkoitusta ja menetelmiä kohtaan on kasvanut uusiin mittoihin. Niiden Vantaan työntekijöiden, joita mulla on ollut mahdollisuus kuulla ja tavata, omistautuminen työlleen on tehnyt ison vaikutuksen.
Haluan puhua vielä yhdestä suuresta kehityskaaresta, joka mulla on ollut elämässäni. Sitä voisi kutsua “inhimillisyyden läpimurroksi”. Ensinnäkin, erilaisten sosiaalisten ja inhimillisen hyvinvoinnin ongelmien merkitys yhteiskunnassa on laajentunut huomattavasti. Myös omissa lähiympäristöissäni, tutuissa ja läheisissä olen altistunut erilaisille hyvinvointikysymyksille ihan uudella tavalla. Viime vuosiin liittyy myös uutta omakohtaista kokemusta mielen hyvinvoinnin haasteista. Olen oppinut, että ihmisellä voi olla mielensä päällä kaikenlaista, ja monilla onkin, ilman että se näkyy ulospäin. Minä olen muovautunut inhimillisemmäksi. Näen, että me tarvitaan sitä kehitystä, niin kollektiivisesti yhteiskunnassa kuin yksilöinäkin.
No mikä siinä 50 vuodessa on niin erikoista? Näin olen pohtinut:
Meidän kymmenkantaisessa lukujärjestelmässä luvut 10 ja 100 on erityisiä tasalukuja. Seuraavaksi erityisin onkin luontevasti puoli vuosisataa, eli 50. Kun tuo jakso on myös ihmisen tyypilliseen elinikään nähden huomattava, on helppo ymmärtää miksi me liitetään 50 vuoteen iso merkitys.
Ainoa mahdollisuus se ei ole. Arvioidaan, että 10-kantainen lukujärjestelmä on vakiintunut yleiskäyttöön, koska ihmisellä on 10 sormea. Silti, ihminen on käyttänyt ja käyttää muitakin lukujärjestelmiä, esimerkiksi 2-, 12- ja 16-kantaisia. Jos biologinen ja kulttuurillinen evoluutio olisi mennyt hiukan toisin, meidän iso merkkipäivä voisi olla joku muu. Onneksi lukujärjestelmää ei kuitenkaan ole hiljattain vaihdettu, koska Vantaalla (ja minulla) olisi voinut mennä iso merkkipäivä ohi!
Siitä, että olen nyt täällä, kiitos vanhemmille (ja myös esivanhemmille), perheelle ja kavereille, kollegoille, ja äänestäjille tietenkin. Kiitos kaupungin ihmisille kaikesta, kiitos kaupungin johdolle, kiitos puheenjohtajalle puhepaikasta. Ja kiitokset lahjoista!
(Julkaisujärjestelmäni ei valitettavasti tällä hetkellä valitettavasti ota uusia kuvia sisään, artikkelikuva on pari vuotta vanha.)