Tein Vantaan kaupunginvaltuustolle 25.4. seuraavan aloitteen:
”Petikon luontovirkistysalue on Vantaan ja pääkaupunkiseudun tärkeimpiä viheralueita. Sitä on kehitetty viime vuosikymmenet pienin askelin. Voisimme nostaa kunnianhimon tasoa ja innostua Petikon pidemmän tähtäimen potentiaalista voimakkaammin.
Tässä aloitteessa esitetään seuraavia konkreettisia askelia:
- Järjestetään asukasosallisuutta ja ideakilpailuja Petikon alueen kehittämiseen, esimerkiksi käynnissä olevan viheralueiden palveluverkkotyön puitteissa.
- Nostetaan uusia ulkoilureittejä visioista toteutukseen.
- Kun Vehkalaan rakennetaan pysäköintialueita, tehdään ne yhteiskäyttöperiaatteella niin, että ne ovat illalla ja viikonloppuisin ulkoilijoiden käytössä.
- Aloitetaan Pitkäsuon täyttömäen eli Petikonhuipun korvaavan maanläjityspaikan etsintä.
Taustaa, perusteluja, visioita
Petikon kehittäminen on monilta osin jäänyt aiemmista tavoitteista. Vuoden 2009 yleissuunnitelman mukainen laajempi reitistö tai Petikonhuipun vapauttaminen virkistyskäyttöön ei ole edennyt. Eteläisten parkkialueiden laajennus, soiden ennallistamistyöt ja Isosuon pitkospuut ovat hyviä kehitysaskelia.
Petikon saavutettavuus on hyvä, ja suunnitteilla oleva ulkoilureitti Vehkalaan tulee nostamaan sen ainutlaatuiseksi pääkaupunkiseudun isoista viheralueista. Ulkoilualueiden kysyntä ja kuormitus tulevat todennäköisesti edelleen kasvamaan väestönkasvun myötä.
Petikon alueen kehittämisessä voisi ympäristön, virkistyksen ja liikunnan näkökulmaan ottaa mukaan ainakin elinkeinopalvelut ja taiteen. Petikonhuippu ja sen viereinen epäonnistuneen golfpuiston alue ovat isoja alueita Petikon keskellä, ja kriittisiä Petikon kehittämisen kannalta. Toisaalta niiden kehitysmahdollisuudet ovat huikeat. Kehittäminen vie joka tapauksessa kauan, ja kun alueet ovat lähtökohtaisesti epäluonnollisia, meidän kannattaa miettiä niille erikoisempiakin ratkaisuja. Petikon alue on jatkossa paitsi satojentuhansien pääkaupunkiseutulaisten takapihaa, myös 10 minuutin junamatkan päässä lentoasemalta.”
Aloitteen allekirjoitti lisäkseni 34 valtuutettua edustaen koko puoluekenttää. Kiitos heille! Aloitteeseen laaditaan vastaus puolen vuoden sisällä. Kiinnostus aiheeseen oli sen verran laajaa, että uskon olevan hyvät mahdollisuudet keskustella Petikon kehittämisestä – tämän aloitteen innoittamana, tai muuten.
Katso aiempi artikkelini Petikon kehittämisestä, sisältäen myös 7 minuutin videon. Ja ole yhteydessä jos Petikon kehittäminen on sinulle läheinen aihe!
Muokkaus 31.3.2024: Vastaus ja sen käsittely kaupunginvaltuustossa 19.12.2022.