Vihreän energiasiirtymän hetki on nyt

Kansanedustaja Tiina Elo ja minä teimme Vantaan Sanomiin mielipidekirjoituksen, joka julkaistiin 16.4.:

Kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuoreen raportin viesti on vakava. Nykymenolla olemme menossa kohti kolmen asteen lämpenemistä. Se muuttaisi maapallon olosuhteita radikaalilla tavalla.

Vielä on mahdollista rajoittaa lämpeneminen tavoiteltuun 1,5 asteeseen. Se edellyttää kuitenkin mittavia globaalin tason päästövähennyksiä viipymättä.

Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan on pakottanut koko Euroopan etsimään nopeita keinoja lopettaa fossiilienergian tuonti Venäjältä. Yhtäkkiä fossiilisista irtautuminen onkin myös vakavan luokan turvallisuuskysymys. Tällä hetkellä rahoitamme Putinin sotakoneistoa joka päivä sadoilla miljoonilla dollareilla. Sen on loputtava.

Hallitus on päättänyt mittavista 850 miljoonan euron satsauksista, joilla pyritään irti venäläisestä fossiilienergiasta, vauhditetaan puhtaita kotimaisia energiahankkeita ja vahvistetaan huoltovarmuutta. Tämän lisäksi Suomen kestävän kasvun ohjelmassa on aiemmin osoitettu noin miljardi euroa EU-rahaa vihreän siirtymän toteuttamiseksi.

Myös suurissa kaupungeissa kuten Vantaalla tarvitsemme ripeästi lisää investointeja päästöttömään energiantuotantoon, polttoon perustumattomiin lämmitysratkaisuihin, energiatehokkuuden edistämiseen sekä vähäpäästöisen liikennejärjestelmän kehittämiseen. Suuret kaupungit ovat monella tapaa ilmastonmuutoksen hillinnän edelläkävijöitä, mutta nykyinen maailmantilanne haastaa meitä kaikkia vielä tehokkaampaan työhön.

Vihreä siirtymä luo uutta teknologiaa ja uusia työpaikkoja sekä synnyttää osaamista, joka kasvattaa Suomen vientiteollisuuden kilpailukykyä. Meistä jokainen voi tehdä osansa esimerkiksi omilla energia- ja kulkutapavalinnoillaan. Parhaimmillaan puhtaan energian ratkaisut ja energiansäästö säästävät myös rahaa.
Siirtymä fossiilisista energiamuodoista uusiutuviin on tehtävä oikeudenmukaisella tavalla niin, ettei lasku ole kenellekään kohtuuton.

Tiina Elo
Kansanedustaja (vihr)
Uusimaa

Mikko Viilo
Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja (vihr)
Vantaa

Muokkaus 26.7.2022: Vihreä ryhmä teki aiheeseen liittyvän valtuustoaloitteen huhtikuussa 2022. Katso kaikki energia-aiheiset kirjoitukseni blogistani.


Posted

in

, ,

by